Palvelun tarjoaa:  ASIKKALA   HARTOLA   HEINOLA   HOLLOLA   HÄMEENKOSKI   KÄRKÖLÄ   LAHTI   NASTOLA   ORIMATTILA  

 


Sivu 2 / 59

Uutisarkisto 15.5.2014 - 17.9.2014


Nuori kapinallinen aloittaa Ihmefilmi-sarjan

17.9.2014

Nuorten elokuvakerho Ihmefilmin kuudes kausi Lahdessa alkaa torstaina 25.9. Nuorilla on jälleen mahdollisuus nähdä kymmenen klassikko- ja kulttielokuvan sarja maksutta. Esitykset ovat Kino Iiriksessä torstaisin kello 16–18. Kerho on osa valtakunnallista Ihmefilmi -elokuvakasvatushanketta, jonka tavoitteena on tuoda laatuelokuvien katsominen osaksi koulujen ja nuorisotilojen toimintaa. Lahdessa Ihmefilmin järjestävät yhteistyössä kaupungin nuorisopalvelut ja elokuvateatteri Kino Iiris.


Nuorisoteatteri etsii uusia harrastajia

3.9.2014

Lahden Nuorisoteatteri etsii jälleen riveihinsä uusia harrastajia pääsykokeen kautta. Nuorisoteatteriin haetaan 12–22-vuotiaita harrastajia ja mukaan toivotaan tänä vuonna erityisesti poikia.

Nuorisoteatterin pääsykoe järjestetään sunnuntaina 7.9. kello 12–16 Pikkuteatterilla osoitteessa Loviisankatu 8. Osallistujilta ei edellytetä aiempaa harrastuneisuutta tai osaamista. Pääsykokeissa arvioidaan nuoren omaa kiinnostusta ja sitoutumista harrastukseen. Pääsykokeeseen haluavat voivat tulla kokeeseen ilman ennakkoilmoittautumista.

Tarkemmat tiedot pääsykokeesta löytyvät Lahden kulttuurikeskuksen nettisivuilta.


Starttiviikko avaa nuokut Lahdessa

26.8.2014

Nuorisotalojen uusi toimintakausi käynnistyy 1.−6. syyskuuta järjestettävän Starttiviikon merkeissä Lahdessa.

Starttiviikon aikana nuorisotaloilla eri puolilla kaupunkia on erityisiä tapahtumia, kuten Tehostedisco sekä Jungle- ja Grillipartyt. Starttiviikon päättää Joutjärvellä sijaitsevan Nuortentalo Plazan 30-vuotisjuhlailta. Illan pääesiintyjänä on Jontte Valosaari.

Lahden kaupungin nuorisopalveluiden Starttiviikko tarjoaa nuorille tilaisuuden tutustua ja tulla mukaan nuorisotalojen toimintaan. Kaikki viikon tapahtumat ja toiminnot ovat maksuttomia. Viikon ohjelmatiedot on osoitteessa www.nuorilahti.net/starttiviikko.


Löydä uusi harrastus harrastemessuilta

18.8.2014

Historian ensimmäiset Lasten ja nuorten harrastemessut järjestetään Lahden Urheilu- ja messukeskuksessa 28.–29. elokuuta. Harrastemahdollisuuksia esittelemässä on 67 näytteilleasettajaa. Mukana on laaja kirjo lahtelaisia nuoriso- ja kulttuuriyhdistyksiä, liikunta- sekä urheiluseuroja ja muita toimijoita.

Messut levittäytyvät Suurhallin Treeni, Vesijärvi- ja Salpausselkähalleihin sekä ulkoalueelle. Liikunnan puolella pääsee jännittelemään jousia, seuraamaan kartingin näytösajoja sekä kokeilemaan joukkuelajeja, kuten ringettea, korista, lätkää ja salibandya. Kulttuuri kannustaa ilmaisemaan, tanssimaan, teatteriin, sirkukseen ja kutomaan mattoa. Karvaisia kavereita löytyy kotieläinpihalta ja koirien näytösalueelta. Luvassa on myös erilaisia visailuja ja kisailuja sekä askartelua.

Messuille ovat tervetulleita kaikki uusista harrastusvaihtoehdoista kiinnostuneet lapset ja nuoret sekä heidän huoltajansa, ystävät, sukulaiset ja tuttavat niin Lahdesta kuin Lahden ulkopuoleltakin. Tiedossa on kivoja kokemuksia ja uusia elämyksiä. Messuille on vapaa pääsy.

Torstaina 28.8. kello 9-14 messuilla vierailevat Lahden alakoulujen 4.-6.-luokkalaiset. Perjantaina 29.8. kello 9-14 messuilla vierailevat Lahden yläkoululaiset, lukiolaiset ja 2. asteen opiskelijat. Molempina päivinä kello 14–19 messut ovat avoinna kaikille.

Katso lisätietoja ja lista kaikista näytteilleasettajista tapahtuman Facebook-sivulta.


Starttiviikko Lahdessa 1.-6.9.

5.8.2014

Lahden nuorisopalveluiden Starttiviikko 1.-6.9. aloittaa syksyn toimintakauden ja tarjoaa oivallisen tilaisuuden tulla mukaan nuorisotalojen monipuoliseen toimintaan. Starttiviikon aikana lahtelaisilla nuorisotaloilla järjestetään useita erityisiä tapahtumia ja kivoja illan viettoja, joihin nuorilla on tietenkin vapaa pääsy. Katso koko viikon ohjelmatiedot Starttiviikon nettisivuilta.


Pulmakulma lomailee

17.6.2014

Pulmakulma on suljettu juhannuksesta elokuun alkuun saakka. 21.6.–3.8. saapuneisiin kysymyksiin pyritään vastaamaan mahdollisimman pian elokuun alussa. Pulmakulman väki toivottaa ilosta kesää kaikille!
 


Infoa ilman opiskelupaikkaa jänneille

11.6.2014

Zoomaa eteenpäin -infotilaisuus esittelee kevään yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille vielä tänä syksynä alkavia, peruskoulun jälkeisiä koulutusalavaihtoehtoja. Tilaisuus järjestetään 17. kesäkuuta kello 11–17 Nuortentila Triplassa kauppakeskus Trion pohjakerroksessa.

Zoomaa eteenpäin -infotilaisuuden järjestävät Lahden kaupungin nuorisopalvelut, Koulutuskeskus Salpaus, Lahden diakonian instituutti, Lahden kansanopisto, Kiipulan ammattiopisto, Salpausselän koulu, Lahden yhteiskoulu ja KohtaAmo.

Tietoa Lahden seudulla olevista, peruskoulun jälkeisistä koulutusvaihtoehdoista saa myös infotilaisuuden järjestäjätahojen kokoamasta Zoomausoppaasta. Oppaan voi tulostaa Lahden nuorisopalveluiden nettisivuilta.


Jaannika B esiintyy nuorisotakuu-tapahtumassa

22.5.2014

Nuorisokeskuksen 8-salissa Lahdessa järjestetään keskiviikkona 4. kesäkuuta kello 18 alkaen Nuori, tunne takuusi! -tapahtuma. Hyötyä ja huvia yhdistävä tapahtuma tarjoaa nuorille tietoa nuorisotakuusta rennon ohjelman ohessa. Ilta huipentuu Jannika B:n esitykseen.

Luvassa on hyödyllisiä tietoiskuja esimerkiksi Sanssi-kortilla työllistymisestä ja nuorisotakuun toteutumisesta Lahden nuorisopalveluissa. Illan teemaa sivuaa myös Draamapajan nuorten esitys ”start_GAME OVER_continue”, joka käsittelee rahaa, eriarvoisuutta ja yhteiskunnallisia ilmiöitä.

Tapahtuma on suunnattu kaikille alle 25-vuotiaille nuorille ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja sen järjestelyistä vastaa Hämeen TE-toimisto yhdessä Lahden kaupungin nuorisopalveluiden kanssa.


Nuorten kesäduunari-info neuvoo tänäkin kesänä

20.5.2014

SAK:n, STTK:n ja Akavan yhteinen Kesäduunari-info neuvoo jälleen nuorten kesätyösuhteisiin liittyvissä asioissa. Maksuton palvelu on kerännyt viime kesinä yli 500 yhteydenottoa.

Kymmenettä kesää toimiva kesäduunari-info on suunnattu nuorille, heidän vanhemmilleen ja työnantajille. Yhteyttä voi ottaa jo ennen työsuhteen alkua. Kysyä voi esimerkiksi palkoista, työvuoroista tai työsopimuksen laatimiseen liittyvistä seikoista.

Kesäduunari-info ja on avoinna 29. elokuuta saakka. Neuvoja voi kysyä numerosta 0800 179 279 ja osoitteesta www.kesaduunari.fi. Keskustelu käy myös Facebookissa osoitteessa www.facebook.com/kesaduunari.

Puhelinpalvelu on avoinna maanantaista perjantaihin kello 9–15. Neuvontaa saa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Palveluun voi soittaa nimettömänä.


Valtavasti toimintaa ja tekemistä kesälomalaisille

15.5.2014

Oletko kiinnostunut golfista, purjehduksesta, eläinten hoidosta tai vaikkapa koripallosta? Kesäloma-nettipalvelu tarjoaa tietoa kesälomakuukausien aikana järjestettävistä leireistä, kerhoista, kursseista ja retkistä. Käy katsomassa, olisiko juuri sinulle sopivaa lomatoimintaa tarjolla osoitteessa www.nuorilahti.net/kesaloma.


Ensimmäinen | Edellinen sivu |   1   2   3   4   5   | Seuraava sivu | Viimeinen
 

 
Yhteystiedot:
Hurina 3.0 Sammonkatu 8 C 15140 Lahti